Kiva kun luet ensimmäistä omaa tutkija-äiti-opettaja-blogiani. Toivottavasti löydät tästä blogista jotain sinua koskettavaa. Minulle erityisen rakkaita ovat tieteen ja taiteen ihmeelliset maailmat. Niihin kuljen joka päivä tavalla tai toisella, joskus takaoven kautta vahingossa ja joskus taas tieten tahtoen päätäni seinään puskien. Perhe, työ ja tutkimus ovat minulle rakas kolmio, mutta joskus niiden yhdistäminen tuntuu ylivoimaiselta. Tulee skitsofreeninen olo, onko minua yksi vai monta? Mihin riitän? Toisaalta kaikki elämäni osa-alueet voimauttavat minua.

Ei minusta pitänyt tulla tutkijaa. Minä olen Äiti. Olen olemassa lapsiani varten. Olen myös kasvattaja, ohjaaja, olen siis olemassa kaikkia maailman lapsia varten. Opettaja minusta sitten tuli, mutta opettajakin on olemassa lapsia varten. Tutkija sulkeutuu kammioonsa ja hylkää ihmiset ympärillään. Tutkija ei ole ketään varten. Näin minä ajattelin silloin ennen.  

Kun luin opettajankoulutuslaitoksen pääsykokeisiin, oli tenttikirjan vieressä kaiken aikaa sivistyssanakirja, jota käytin ahkerasti. Käänsin kuin vieraskielistä tekstiä. Sitkeyttä vaiko sattumaa, mutten silloin luovuttanut. Eikä sen jälkeen tehnyt heikkoakaan. Hiljalleen minulle avautui uusi maailma. Yliopisto ei muodostunut ponnahduslaudaksi kohti ammattitavoitetta, siitä tuli sieluni koti. Yliopiston kirjaston hiljaisuus ja kirjojen tuoksu lumoavat yhä uudelleen. Kaiken kiireen ja hälinän keskellä ikävöin rakasta kirjastopesääni ja karkaan sinne aina tilaisuuden tullen. Ja on siellä ihmisiäkin. Taisin olla väärässä:)

Musiikin erikoistumisopinnot eivät kenties saaneet minussa aikaan toivottua muutosta muusikkouden suuntaan, mutta jotain ne minussa muuttivat. Musiikin filosofian kurssi herätti minut miettimään musiikin syvintä merkitystä. Mikä on se ihme, jonka musiikki tekee ihmissydämessä? Missä piilee musiikin kauneuden, koskettavuuden, merkittävyyden salaisuus? Musiikki ravistelee sydäntäni, eikö se siis kosketa lastakin, värisytä hänenkin sydäntään, avaa tietä tunteille? Olin kohdannut arvoituksen, joka ei jättänyt minua rauhaan.Kun ymmärsin, että tiede voi olla kiehtova tutkimusmatka ihmisen sydämen sointuihin, sävelten maailmaan, tunteiden maailmaan, tuli minusta tutkija.

Tiede kuulostaa niin kovalta, siitä puuttuu taiteen herkkyys ja lumovoima. Miten nämä kaksi voivat liittyä toisiinsa? Maailma on yksi, mutta tulkinta on joka kerta ainutkertainen. Taideteos on absoluuttinen objekti, mutta kokemus teoksesta on joka kerta subjektiivinen, syvä, tavoittamaton. Tiede ja taide ovat ikään kuin kahdet erilaiset silmälasit, joiden läpi katsottuna yksi maailma ja yksi ilmiö näyttää jokaisella katselukerralla uudelta, erilaiselta kuin koskaan ennen. Molemmat silmälasit ovat minulle tärkeitä ja rakkaita.

Tutkimustyö on ollut äärettömän kiehtova, mutta kivinen tie. En odota sen loppuvan, en odota määränpään saapuvan.

- Ihaninta on olla matkalla.